Tämä kirjoitus käsittelee unelmointia ja siihen liittyviä haasteita. Elämä toimittaa yllätyksiä joihin emme voi aina vaikuttaa. Unelmointi puolestaan vaatii uskoa itseen ja tulevaan. Kas siinäpä jännittävä yhdistelmä. Unelmointi on kuitenkin mahdollista kaikille. Tämä taito ei ole kaikilla valmiina, mutta sitä voi harjoitella ja siihen voi oppia. Tämä tarina kertoo siitä miten unelmoija hukkasi taidon unelmoida.
Tästä voit kuunnella koko kirjoituksen:
OIVALLUS
Istuin keväällä 2024 pienessä kelomökissä Sallassa yrittäjäystävättäreni kanssa. Meidän oli tarkoitus tehdä sinä päivänä unelmakartat. Tämä oli meille tuttua puuhaa, koska vuosien varrella olimme tehneet niitä pienten naisporukoiden kesken useampia. Usein unelmakartta kuvaa seuraavaa vuotta ja sitä mihin suuntaan haluan elämääni viedä.
Aloitimme. En saanut paperille mitään. Piirsin itseni lumilautailemassa, mutta siihen se jumahti. Tyhjä paperi. Yleensä unelmointi on ollut minulle helppoa ja olen sen avulla ohjannut omaa tekemistäni kohti visioita ja tavoitteita.
TAUSTAA
Tähän väliin hieman taustaa viime vuosilta. Olen 41 vuotias nainen, joka ei saavuttanut sellaista elämää, joka yleensä kuuluu unelmoinnin kuvioon. Omakotitalo, lapset, kultainennoutaja ja farmariauto.
Minulla todettiin vuonna 2017 endometrioosi, joka muutti elämäni suunnan. Lähdin lääkärin kannustuksesta heti diagnoosin saatuani lapsettomuushoitoihin. Neljä vuotta kestäneiden lapsettomuushoitojen ja kahden kipeän menetyksen jälkeen totesin, että en enää pysty tähän. Menetykset sattuivat liikaa. Päätimme kumppanini kanssa lopettaa hoidot ja keskittyä käsittelemään kaikkea tapahtunutta. Lähdimme Endometrioosin toteamisen jälkeen vauhdikkaasti kohti hedelmöityshoitoja, jonka aikana ei ollut ehtinyt edes reflektoimaan sitä, että minulla oli todettu pitkäaikaissairaus, josta en tule parantumaan. Tästä alkoi eheytyminen.
MATKA OMAAN MIELEEN
Viime vuonna (3 vuotta hoitojen lopettamisesta) totesin Sallassa, että unelmakartta on tyhjää, täysin tyhjää. Onneksi olin jo varannut kesäksi 40 -vuotis reissun Portugaliin, jossa ajattelin vain haahuilla pienillä kujilla ja fiilistellä ravintoloiden ja pienten putiikkien rohkeaa ja inspiroivaa kirjoa. Josko sieltä löytyisi jotakin, joka auttaisi minut uuteen alkuun. Puhuin koko kevään avoimesti läheisille ihmisille siitä, että apua, olen unohtanut miten unelmoidaan. Ystävät lohduttivat minua, että se ei ole vaarallista ja se varmasti löytyy vielä sieltä.
Pohdiskelin näiden kolmen vuoden aikana paljon. Tutkiskelin itseäni ja pelkojani. Mietin mistä omat käyttäytymismallini ja uskomukseni ovat rakentuneet. Koko tämän eheytymisprosessin aikana on tullut käytyä läpi ihmisyyden perusasioita. Valmensin vielä tuolloin työyhteisöjä työnorganisoinnista ja muutoksen kohtaamisesta. Tämä yhdistelmä auttoi minua varmasti omassa pohdiskelutyössäni. Keväällä 2024 oivalsin jotakin työelämästäni. Halusin pois valmennusmaailmasta, takaisin konkreettisen tekemisen pariin. Oivalsin myös, että minulla on aina ollut helpompaa visioida ja unelmoida työelämää, kuin omaa siviilielämääni. Olen vuosia rakentanut systemaattisesti työidentiteettiäni, mutta kuka olen ihmisenä ja mihin pyrin ihmisenä?
PORTUGALI
Lähdin Portugaliin ilman suunnitelmia tai määränpäätä. Vietin siellä 5vko, josta 4vko asuin samassa pienessä yksiössä vanhassa kaupungissa. Sieltä aikatauluttomasta ajasta alkoi hiljalleen syntyä ajatuksia niistä hetkistä jotka ovat tehneet minut vuosien varrella onnelliseksi. Lähdin muistelemaan tilanteita joissa olin ollut ja polkuja miten olin niihin päätynyt. Löysin sieltä yhteneväisyyksiä ja ymmärsin paremmin sitä mikä on minut tehnyt menneisyydessä onnelliseksi. Löysin eniten näitä kohtia työelämästä. Niimpä tietysti.
Portugalin jälkeen kontaktoin silloisen yhteistyön puolesta paljon ihania ihmisiä jotka olivat olleet mukana työelämäni eri vaiheissa. Sieltä löysin itseni unelmoimassa uudesta.
Annamaijan kanssa kohtasimme loppuvuodesta samaan aikaan, kun muutaman vanhan yhteistyökumppanin kanssa asiat alkoivat etenemään. Työelämässäni oli jälleen toivomani palaset paikallaan. Miten tämä tapahtui? Ymmärsin mitä haluan tehdä seuraavaksi ja aloin kertomaan siitä ihmisille. Lisäksi mukana oli onnea ja vähän tähtipölyäkin.
UUSI ALKU
Tapaninpäivänä (2024) kokoonnuimme naisporukalla tekemään unelmakarttoja vuodelle 2025. Tuon melkein vuoden kestäneen itsetutkiskelun jälkeen tiesin mitä suuntaviivoja piirrän elämälle. Annoin intuition viedä. Päätin olla hukuttamatta itseäni töihin ja antaa tilaa myös siviiliVeeralle sekä oman elämän unelmille. Unelmakarttaan tuli tälläkertaa paljon myös omaan elämään liittyvää tekemistä ja unelmia. Kuitenkin kirkkaampana on vieläkin työelämä. Päätin, että en purista väkisin siviilielämäni unelmia, vaan elän ja annan ajan hoitaa. Päästin vihdoin irti siitä unelmasta, johon en voinut itse määräänsä enempää vaikuttaa.
CHERRYN SYNTY
Sitten syntyi iloa ja elämää täynnä oleva Cherry Tampere. Täysin intuitiiviesti ja suoraan sydämestä. Tämän yrityksen perustaminen on ollut erittäin voimaannuttavaa ja sen aloitus on soljunut eteenpäin, kuin laiva tyynellä Näsijärvellä.
Nyt onkin aika kertoa teille, että tulemme jatkossa tuottamaan sisältöä ja materiaalia, jonka avulla voitte lähteä tutkiskelemaan itseänne elämän ja työelämän eri osa-alueilla. Meidän ensimmäisessä uutiskirjeessä annamme teille ensimmäisen pohjan, joka kantaa nimeä Unelmoinnin tehtävälista. Se on pieni apuväline unelmointiin ja sen uudelleen käynnistämiseen. Uutiskirje tulee vielä tällä viikolla postilaatikkoosi. Mikäli et ole vielä tilannut kirjettä, tee se halutessasi tästä meidän etusivulta: Cherrytampere.fi tai tämän sivun alalaidasta.
Elämä on aina kesken. Suunnan päätät sinä.
Unelmoivin terveisin
Veera